Felicjan repesi jostain käsittämättömästä syystä nauramaan toisen ilmoittaessa, että felicjanin poikuuden menetys tästä enää puuttuikaan. Tai käsittämätöntä se räkäinen ja käheä nauru ei ollut. Tilanne vain oli niin surrealistinen… Ja Felicjan Chalet totaalisen kiero mieleltään.
“Ainakin mä tietäsin kenet pitää metsästää käsiin ja teurastaa sitten, jos tästä jäi mulle joku saatanan tauti”, poika ilmoitti. Sävy oli huoleton, eipä tuo albiino oikeasti jaksanut mistään mahdollisista taudeista huolestua. Tuli jos tuli, kerran tässä vain elettiin ja oli sitä nyt pahempiakin nähty. Sitä paitsi, ei olisi edes ensimmäinen tartunta tuolle rokkikukolle.
Felicjan ei edes ymmärtänyt, miksi toinen oli naama norsun vitulla. Eihän hän edes ollut niin paha kuin osasi olla. Tai olihan hän helvetillinen, mutta olisi voinut olla pahempikin.

Felicjan istui hiljaa ja ajoi, kuunteli toisen papatusta siihen kommentoimatta. Nyt Felicjan oli jo raukkaparka ja uhkaili. Ensimmäiseen ei, toiseen ehkä. Felicjanin luonteen analysointi ei kiinnostanut, koko poika ei kiinnostanut, vittumainen luonne ei kiinnostanut, ja toinen oli iloinen matkan päättymiseen ja Felicjanin kuristamiseen. Somaa.
“Pidä nyt jo turpas kiinni tai mun masokistinen puoleni vielä rakastuu suhun”, albiino ärähti jo hivenen kireään sävyyn. Toinen rupesi kertomaan itsestään ja ihme ja kumma, basisti myös kuunteli tuota.
“Mä en ole erinomainen, mä olen vain tosi hyvä”, Felicjan tuhahti. Parantamisen varaa oli paljon. Muuta toisen avautumiseen ei sitten kommentoitukaan. Niin, hän oli tosi hyvä, muttei todellakaan täydellinen. Hän oli kusipäinen paska, joka osasi kaikenlaista muttei mitään tarpeeksi hyvin tyydyttääkseen perfektionistisen halunsa.
Yllättävän samalta toisen analysointi itsestään kuitenkin kuulosti, mitä Felicjan olisi itsestään voinut sanoa… Ja se pisti vain vituttamaan.

Tupakka paloi taasen liian nopeaa loppuun, natsa nakattiin ulos ikkunasta. Nyt ei sytytetty heti uutta. Hiljaisuus oli vituttavaa, vaikka Felicjanin ylpeys ei toisaalta antanutkaan pojan keskustella toisen kanssa. Ja hän ei jaksanut ruveta nälvimäänkään, riitely rupesi tympimään.
Felicjanin teki vain mieli juoda, vetää aineita ja naida. Vetää niin överiksi, että unohtuisi krapulakin.
“Seuraavassa kylässä mennään ja keisitään kiska”, Felicjan ilmoitti. “Nää tupakat on pian loppu, eikä olut olis lainkaan paha.”
Ja minkä vitun takia hänen piti ehdottaa tällaista tuntemattomalle ihmiselle, josta ei edes pitänyt? Vastaus; ei ollut tässä ketään muutakaan vaihtoehtoa.

Johnny ei edes ole tajunnut ajatella mitään mahdollisia tauteja, joita hän olisi saattanut saada tuolta. Ei aiemmin, kuin vasta nyt. Kun toinen oli siitä sievästi maininnut. Rokkari oli onnistunut näiden muutamien vuosien aikana pysynyt yllättävän puhtaana, eikä ole koskaan sairastunut edes mihinkään vaarattomampaan tautiin. Vaaleaverikkö olisi kuitenkin niin vainaa, jos hän saisi jonkun tartunnan. Vaikka, saattaisihan se olla keneltä tahansa muultakin, mutta pääepäilty istui tässä samassa autossa.
"Sitä samaa", Johnny tokaisi lyhyesti, sillä hän ei millään jaksanut alkaa tästä asiasta väittelemään toisen kanssa. Aivan kuin tässä ei olisi eripuraa jo ihan tarpeeksi, joten oli parempi antaa vain olla. Mutta jos tämän reissun jälkeen ilmenisi joitain oireita, jotka viittaisivat vahvasti siihen suuntaan, että pojalla voisi jokin tauti olla... Johnny ihan varmana hakisi keittiöveitsen ja leikkaisi tuon peniksen irti, etteipä ainakaan sairastuttaisi toisia ihmisiä. Ja muutenkin menettäisi elämästään kaiken hohdon ja joutuisi nauttimaan ainoastaan alkoholista sekä huumeista. Voi, se kuulosti erittäin julmalta, sillä seksihän oli tottakai yksi elämän suurimmista huveista. Ainakin Johnnyn mielestä, mutta muut saivat ajatella ihan mitä halusivat.

Toinen kuitenkin käski Johnnya pitämään turpansa kiinni sellaisella äänensävyllä, joka yllätti pojan hivenen. Mutta positiivisessa mielessä tietenkin. Hän oli jo ehtinyt pelätä, että tuo oli pelkkä jääpatsas, joka ei osannut mitään muuta tehdä kuin vittuilla sarkastisella sekä ivallisella äänensävyllä.
"Totta helvetissä se rakastuu. Kaikki rakastuu muhun, ku mä oon nii älyttömän rakastettava persoona", Johnny hymähti ja hymyili toiselle häiritsevän aurinkoisesti, painaen sitten ohimonsa vasten ikkunan viileää lasia. Voi, hänen olisi niin tehny mieli nukahtaa ja herätä vasta sitten, kun tämä autonrämä olisi San Diegossa, mutta ei. Johnny ei todellakaan alkanut nukkumaan tuon ihmisen läsnäollessa. Ties mitä keksisi hänen pään menoksi. Avaisi oven ja tyrkkäisi hänen liikkuvasta autosta pihalle? Kyllä, Johnny uskoi tuon olevan riittävän julma tehdäkseen niin. Eikä tuskin tämän jälkeen kokenut minkäänlaisia omantunnontuskia. Julma ihminen, pakko sanoa.

Johnny mulkaisi tuota nopeasti, kunnes käänsi katseensa takaisin tien reunaan.
"Ihan rauhassa. Ole kuule vaikka pornotähti tai vaikka sitten samantien Amerikan presidentti - ei voisi vähempää kiinnostaa. Ja tosi hyvät ihmiset pitää päänsä kiinni, kun niitä käsketään. Että pää kiinni!" Johnny tuhahteli ja painoi silmänsä hetkeksi kiinni, mutta avasi ne uudestaan.
Tuo jo jonkin ajan päästä kertoikin, että halusi etsiä seuraavalta kylältä jonkun kioskin. Siinäpä sitten etsisi ihan rauhassa. Johnny ei tosin kieltänyt, etteikö pari bisseä olisi pahitteeksi.
"Ei kai joo", Johnny huokaisi ja keskittyi lähinnä ohitse vilahtelevien puiden katselemiseen sekä valkoiseen viivaan tien reunassa.

Toinen toivotti samaa Felicjanille mihin poika tuhahti. Hän ei ollut satavarma siitä, oliko puhdas vai ei, mutta ainakaan mitään oireita ei ollut ollut. Kai siitäkin jotakin saattoi päätellä.
Poikaa rupesivat kyrpimään yksitoikkoiset maisemat, mikä sai jalan painumaan raskaammin kaasulle. Auton nopeus kiihtyi ja maisemat tuntuivat vain vilahtelevan ohi. Albiino nauroi taas.
Hän ajoi ja vieläpä riiteli samaan aikaan. Varsin mukavaa, mutta Felicjan oli aivan varma, ettei tässä voisi käydä hyvin. Pessimisti mikä pessimisti, jalka höllättiin ja hiljalleen myös vauhti putosi alemman. Jokunen kilometri tässä kuitenkin oli pian taitettuna…
“Joo, niin mäkin ajattelin”, poika tuhahti toisen kertoessa olevansa rakastettava. “Sussa on vaan sellanen huono puoli, että sä olet aivan liian samanlainen kun mä ja sä korostat mun vikojani. Saat mut näkemään ne huomattavasti selkeämpinä”, Felicjan mainitsi tylyllä sävyllä. Ei, häneltä rupesi oikeasti loppumaan huumori. Sitä paitsi pää oli kipeä ja väsytti saatanasti. Rattiin ei kuitenkaan sopisi mennä nukahtamaan.

“Mä ole mikään pornotähti tai presidentti. Mä olen sarjamurhaaja ja raiskaaja, muru”, Felicjan tuhahti. Tämä keskustelu oli yksitoikkoinen, kokoajan yritettiin vain sanoa toiselle pahemmin. Ja yhtä paskaa kaikki, eikä Felicjan tasan jaksanut. Hän halusi olutta ja tupakkaa. Ja vaihteeksi vaikka naista. Tummaa, kaunista, mallia? Joo, kun olisikin saanut.
“Ja sä voit pitää pääsi kiinni, kultapoika, tai mä revin sen irti”, Felicjan ärähti jo siihen sävyyn, joka olisi saanut jopa Bethany Hamshiren hiljenemään kesken saarnan. Ja se oli totaalisen omituista se, Felicjan jos joku tiesi, ettei se haahka ollut ikinä hiljaa, jos sillä oli mielipide. Ja sillä todellakin oli aina mielipide.

“Tai ryöstetään vittu viinakauppa”, Felicjan tuhahti. “Jotain. Sä pidät myyjän huomion muualla ja tungen repun täyteen pulloja ja sit yritän säälittävästi ostaa alaikäsenä likööriä”, albiino juoni ääneen. “Ja sit meillä viinaa.” Loogista, mutta lämmittävä ajatus. Tästä seurasta kun ei saanut muuta kuin päänsäryn. Joskin… siitä viinasta hän saisi vaikka kuinka paljon pahemman päänsäryn…

(( Huii, Felicjan alkaa käydä pelottavaksi! XDD ))

Johnny kohotti aavistuksen toista kulmaansa, mutta ei kääntänyt katsettaan toiseen. Vai oli hän liian samankaltainen kuin tuo oli? Olihan poika itsekin huomannut tämän muutamien tuntien tuntemisen jälkeen myös, että he eivät loppujen lopuksi eronneet toisistaan juuri lainkaan. Tietenkin joitain yksittäisiä eroavaisuuksia oli, mutta jos katsoi koko pakettia, niin ei juuri ollenkaan. Heillä oli häiritsevän samanlainen ajatusmaailma (joskin, Johnnyn mielestä toisella oli paljon häiriintyneempi), samantyyppisiä juttuja, kumpikaan ei halunut antaa missään asiassa periksi... Oli ärsyttävää kohdata näinkin samanlainen ihminen, kuin itsekin oli. Se oli vain sitten ihan eriasia, että suostuisiko sitä myöntämään ääneen. Tuo teki sen jo, mutta Johnny nyt tuskin koskaan pystyisi - tai edes haluaisi - siihen.
"Mä otan ton sitten kaiketi ihan kohtelaisuutena. Kiiltokuvapojan maailma nyt kyllä järkkyy aika pahasti, kun tämä huomaa omaavansa joitakin vikoja. Kamalaa. Miten sä tän asian kanssa meinaat nyt selvitä?" Johnny tokaisi virnistäen, mutta ei vieläkään katsonut toiseen. Jotenkin vain tuntui, että vain toisen naaman katseleminen aiheutti hänelle päänsärkyä. Äänestä nyt puhumattakaan.

"No herra on hyvä ja raiskaa ja murhaa mut. Pääsenpä sitten tästäkin kärsimyksestä", Johnny tuhahti ja ääni kyllä kieli varsin selvästi sen, ettei poika enää jaksanut ymmärtää humoria. No, oliko hän muka ymmärtänyt näiden muutamien tuntien aikana ollenkaan? Tuskin, sillä muuten Johnny ei varmaan olisi näin vittuuntunut kaikkeen. Etenkin tuohon albiinoon ja halusi päästä tuosta mahdollisimman nopeasti eroon. Harmi vain, ettei poika tiennyt yhtään, kuinka pitkä matka kaupunkiin olisi. Eikä hän todellakaan alkaisi kitisemään asiasta, kuin jokin 5-vuotias pieni pentu, joka ei jaksanut sitten millään istua autossa paikoillaan. Johnny jaksoi istua paikoillaan ja olisi mielellään jopa nukahtanut, jos olisi viitsinyt. No, viitsiä nyt pystyi aina, mutta hän ei halunnut nukahtaa tuon seurassa. Ties vaikka toinen ihan oikeasti toteuttaisi uhkauksensa siitä, että repisi Johnnyn pään irti. Mahdotonta se oli tässä tilanteessa, mutta jotain muuta häijyä tuo saattaisi tehdä.
Tuon äänensävy oli muuttunut todella paljon aiemmasta ja onnistui kuulostamaan melkein pelottavalta. Mutta eipä moinen ole ikinä saanut Johnnya pitämään päätään kiinni, sillä niin itsepäinen ihminen hän oli. Eikä todellakaan ottaisi minkäänlaisia käskyjä vastaan vaaleaverikön tapaiselta ihmiseltä.

Johnny kuuteli kuitenkin ihan hiljaa toisen juonen ja soi sitten tuolle nopean vilkaisun. "Ei paskempi idea - edes sulta", hän tokaisi ja pyyhkäisi sitten ruskeaa otsatukkaansa pois silmiltään. "Mutta etippä meille joku viinakauppa, niin toteutetaan toi sun loistava ideas", rokkari tokaisi väsyneellä äänellä ja haukotteli.

- eli minä väsyneeksi :: D -

“Kasi nyt saatana siinä särkyy monenkin maailma jos näkee itsessään samoja vikoja kun jossakin ärsyttävässä homossa”, Felicjan ärähti. Hän ei käyttänyt homoa haukkumasanana, vaan pikemminkin siksi, sillä oli jo tajunnut toisen olevan homo. Ja mitenkö hän aikoi selvitä? Hän korjaisi sen mikä korjattavissa oli, vaikkakin vain siihen asti, kun itse jaksaisi. Ei hän luonteelleen mitään voinut…
“Mun suurin vika on se, etten mä siedä vikoja”, Felicjan tuhahti, vaikkakin enempi itselleen. Jep, mutta se olikin sellainen luonteenpiirre, josta Felicjan vain ei pääsisi eroon.

“Etköhän sä saamaton paska sais itsekin omat kärsimykses lopetettua, jos ne niin hirveitä on”, poika tuhahti. Jos halusi itsemurhaa tosissaan, muttei kyennyt siihen oli säälittävä. Sillä jos tosissaan tahtoi kuolla, oli valmis tekemään mitä vain sen tähden. Eihän millään kuoleman jälkeen enää väliä ollut. Mutta se oli selvää, ettei tuo ruskeatukkainen poika mitään itsemurhaa juoninut. Pikemminkin yritti parhaansa mukaan syöstä muut siihen.

Toinen oli hiljaa sen aikaa, kun Felicjan selitti loistavaa toimintasuunnitelmaansa. Ja suostui tuo vielä toteuttamaankin sen. Ongelma tosiaan oli se, missä lähin viinakauppa olisi.
Kaikista kylistä kun ei moista löytynyt, mikä oli sanoinkuvaamattoman julmaa. Jokaisessa kylässä olisi oltava viinakauppa!
“Mä etsin vaikka elävän dinosauruksen jos mua sattuu hatsittamaan”, Felicjan tuhahti. Ja viinakaupan etsiminen ei kuulostanut yhtään pahalle. Metsä alkoi pikkuhiljaa harventua, ensimmäiset asutuksetkin tulivat mukaan kuvaan. Kaasujalkaa höllättiin, sillä nyt ei todellakaan kiinnostanut saada poliisia perään ylinopeudesta. Eikä todellakaan joutua huumetesteihin tai saada kuunnella jälkimaininkeja. Felicjan kun oli tehnyt kaikenlaista ja saanut aina kuulla samat saarnat, joskin välillä eri ihmisiltä.

Tunnelma oli tuntunut nousevan hitusen, kun Felicjan ei enää aukonut päätään negatiivisesti vittumaisuuttaan. Mutta eipä hän osannut olla kivakaan. Ei vain kuulunut toimenkuvaan.
Ja ensimmäisen kerran koko tänä aikana hän tuli jopa miettineeksi, että toisella varmaan oli nimikin. Joskin aivan hetken aikaa, ei se tarkoittanut että hän aikoisi sitä kysyä. Eihän albiino toisen nimellä olisi edes tehnyt yhtään mitään.

(( Haha :'DD ))

Johnny hymähti hivenen. Ja nyt hän oli sitten ärsyttävä homokin. Kyllä, siinä tuo oli täysin oikeassa ja uskoisi nyt ihan kaikkien pojan ympärillä olevien ihmisten tietävän sen.
"Kiva kun jaksat muistuttaa", Johnny tokaisi pyöräyttäen silmiään ja huokaisi. "Vaikka enpä mä suakaan ihan täydeksi heteroksi uskaltaisi epäillä", hän sanoi, vaikka ei sillä oikeastaan ollut mitään väliä. Hänen puolestaan toinen olisi saanut olla ihan rauhassa vaikkapa hetero, joka oli huumepäissään mennyt panemaan toista miestä... Vaikka, tuskin se olisi ihan mahdollista. Eiköhän tuolla olisi sitten suuremmat omantunnontuskat, eikä todellakaan olisi näin vittumainen Johnnya kohtaan. Saatika sitten uskaltaisi puhua hänelle minkäänlaisia hävyttömyyksiä, kuten tuo oli jonkin aikaa sitten tehnyt. Ainakin Johnny näin oletti, mutta eihän sitä tietenkään ikinä voinut olla täysin varma. Mistään ei voinut ikinä olla täysin varma.

Seuraavaksi toinen ärhenteli Johnnylle lisää, joka kyllä kieltämättä sai pojan kohottamaan hämmästyneenä kulmiaan ja kääntämään katseensa tuohon. Ilmeisesti tätäkin alkoi vituttaa tämä tilanne ihan kunnolla, että näytteli Johnnylle jo hampaitaan. Ihan kiva.
"No joo joo. Älä nyt mesoo", Johnny tokaisi kyllästyneellä äänellä ja painoi ohimonsa takaisin vasten ikkunan viileää pintaa. Maisema näytti hiljalleen vaihtuvan ihan järkevään, vaikka ei tietenkään niin järkevään, kuin Johnny olisi halunut. Puusto alkoi kuitenkin harveta ja näki poika edessään jopa muutaman talonkin. Ihanaa. Missähän peräkylässä hekin nyt sitten olivat?
Toinen ilmeisesti oli vakaasti päättänyt, että etisi sen viinakaupan, vaikka mikä tulisi. Ja tietenkin Johnnyllekin alkoholi kelpasi, ei se siitä ollut kiinni.

Toinen oli hiljentänyt auton vauhtia, joka oli kieltämättä ihan hyvä, kerta tässä ihmisasutuksen läheisyyteen saavuttiin. Ei rokkari todellakaan halunnut mitään poliiseja perään ja suorittaa kaikkia niitä rutiineja, joita yleensä ratsioissa tapahtui. Nimittäin tuskin toinenkaan ihan ajokunnossa olisi, mikäli oli ottanut edellisenä iltana ihan ruhtinaallisesti vetänyt kaljaa sekä aineita. Olikohan tuolla edes korttia? Johnny epäili, sillä niin huoleton kuski tuo tuntui olevan.
"Onko sulla nimee?" Johnny sitten kysyi yllättäen, pitäen katseensa edelleen tien reunassa. Ja mistähän tuokin oli tullut? Aivan kuin poika jotain silläkin tiedolla tekisi...

Toinen ei kuulemma uskoisi Felicjaniakaan täysin heteroksi, mihin poika irvisti. Hän oli omasta mielestään hetero, joskin hyvin kokeilunhaluinen. Paskat hän tosiasiassa oli heteroa nähnytkään, pikemminkin albiino oli luokiteltavissa kaikkiruokaiseksi. Ei edes bisseksi, sillä hän todellakin oli pitkälti kaikkiruokainen tietyssä tilassa. Iästä, sukupuolesta, ihonväristä, uskonnollisesta tai poliittisesta vakaumuksesta riippumatta.
Rokkikukko ei kuulemma saanut mesota, mikä sai teräksen viileät ja harmaat silmät suomaan toiselle mulkaisun. Hänhän teki tasan mitä tahtoi, sanoi toinen mitä tykkäsi.
Parempi olisi kuitenkin keskittyä vain ajamaan, vaikka se olikin tavattoman vituttavaa tällaisessa maastossa.

Viinakaupan löytäminen tulisi olemaan yhtä helvettiä, mutta pakkohan se oli löytää, kun ehdotettukin oli. Toivottavasti tämän kylän keskusta olisi tässä piakkoin, ettei tarvitsisi menettää hermojaan totaalisesti. Vaikkakin Felicjan uskoi, ettei se löytyisi ikinä.
Toinen kysyi yllättäen Felicjanin nimeä, mikä sai pojan vilkaisemaan toista tosissaan hivenen hämmentyneisyyttä silmissään. Juurihan hän itse oli ajatellut samaa, lukiko toinen ajatuksia tai jotain? Vitun sama, ilme palautui neutraaliksi, katse kääntyi tiehen.
“Felicjan”, albiino vastasi tylyllä sävyllä, joka oli hänelle normaali. Toinen voisi ihan hyvin pitää turpansa kiinni hänen nimestään, joka ei ollut amerikkalainen. Elämäntarinaansa Felicjanin ei kiinnostanut alkaa toiselle selvittää. Menneisyys oli menneisyys, sitä paitsi se oli hänen eikä kuulunut toiselle vittujakaan. Hänen menneisyytensä oli Sveitsissä ja laudanpäällä, mutta se ei ollut nykypäivää. hän oli lopettanut lautailunsa huipulla, useiden voitettujen kisojen jälkeen. Kiinnostus vain oli päässyt lopahtamaan, hän kyrpiintyi siihen, ettei hän kyennyt enää paljoakaan parempaan. Hän piti itseään paskana lautailijana, vaikka olikin huomattavasti parempi kuin useimmat.

“Ja mä voin kai olettaa että sullakin on”, tokaistiin. Mitä hän muka toisen nimellä teki? Tai toinen hänen? Oli kai sitä paitsi helvetin typerää kertoa oikea nimi, sillä ei se ollut tässä maanosassa kovinkaan yleinen…

Johnny ei enää jaksanut välittää yhtään toisen irvistelyistä tai mulkaisuista. Eipä hän ollut saanutkaan tänään mitään muuta toiselta osakseen, kuin vittumaisia lausahduksia, sihahduksia sekä inhottavia mulkoiluja. Johnny ei vain - ihme kyllä - osannut suuttua moisesta, vaikka se siltä vaikuttikin. Okei, ehkä pikkuisen, mutta ei niin paljoa kuin yleensä. Hän vain laittoi samalla mitalla takaisin, sillä ei poika todellakaan ollut sitä tyyppiä, joka antoi haukkujen mennä toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos. Vaikka useimmat sanoivat, että se oli hyvä tapa, jos halusi toisen osapuolen antavan asian olla. Johnny itse ei vain voinut antaa minkään asian olla, varsinkaan jos se oli jonkinmoista vittuilua ihan vain häntä ärsyttääkseen. Pojalla ei todellakaan ollut tapana jättää yhtikäs mitään omaan arvoonsa, jos häntä ei huvittanut.

Toinen vaikutti hämmentyneen hänen kysymyksestään, mutta eipä se jaksanut poikaa juurikaan kiinnostaa. Ehkäpä tuo ei ollut odottanut, että hän utelisi moista nyt tai sitten ollenkaan. Ja olihan tuo tullut hänellekin yllätyksenä, sillä ei Johnnylla todellakaan ollut tapana udella noin vittumaisten ihmisten nimiä ihan vain huvikseen. Velkojen tai sen tapaisten takia kylläkin, mutta ei todellakaan muuten.
Johnny nyökkäsi pienesti toisen kertoessa nimen, jota poika itse ei muistanut koskaan kuulleensa. "Ei taida olla ihan täkäläisiä nimiä." Se oli ennemmin toteamus, kuin kysymys, mutta toinen sai vetää siitä ihan minkälaisia johtopäätöksiä tahansa. Omapahan oli asiansa. Eikä rokkari sitä paitsi kamalasti innostunut siitä, että alkaisi toiselle tämän erikoisesta nimestä vittuilemaan. Kerta jo autossa vallinnut sähköinen ilmapiiri oli laskenut hivenen. Mutta vain hivenen, eikä Johnny todellakaan epäillyt sitä, etteikö se voisi räjähtää taas ihan kunnolla. Tuntuivat he kummatkin olevan sen tyyppisiä ihmisiä, että yksikin väärä sana tiesi melkeinpä jo kolmatta Maailmansotaa.
"Johnny", poika päätti sitten kertoa oman nimensä, kerta tämä Felicjan oli sitä tiedustellut.

Johnny naurahti itsekseen. Tämä oli kyllä maailmankaikkeuden kummallisin tilanne, mitä vain voi olla. Tai ainakin ylivoimaisesti kummallisin, missä Johnny oli ollut osallisena. Siis oikeasti. Kaksi toisiaan inhoavaa ihmistä istuivat samassa autossa ja yrittivät epätoivoisesti sietää toistensa seuraa San Diegoon asti. Jonne nyt luultavasti oli vielä vaikka kuinka pitkä matka. Ei helvetti. Johnny kyllä muistaisi tämän päivän vielä pitkään.
Johnny pyöritteli hetken päätään ja katseli sitten ympärillä olevia rakennuksia. Tuo yksi ainakin näytti joltain ruokakaupalta, kun taas yksi sitten... Hetkinen.
"Onks toi viinakauppa? Pysäytä!" Johnny huudahti äkkiä ja kohottautui istumaan kunnolla. Aivan kuin Johnny olisi ihan oikeasti nähnyt viinakaupan näköisen rakennuksen tuon erään lyhyehkön kävelykadun päässä. Aivan varmasti oli!

Toisen kommentti Felicjanin nimeen oli, ettei se tainnut olla täkäläisiä.
“ei ole, ei”, Felicjan kuittasi. Se siitä, ei hänen nimestään mitään keskustelua aikaan saataisi. Ja jos saataisiinkin, olisi se varmasti tavattoman tylsää.
Toinen esittäytyi Johnnyksi, mihin Felicjan vain nyökkäsi. Tavanomainen amerikkalainen nimi. Se siitä, mutta eipä ollut oikeastaan väliksikään. Nyt toista saattoi ajatella Johnnyna, eikä vain tummatukkaisena kusipää homona ärsyttävällä luonteella. Vaikka olipa toinen niitäkin.

Tilanne tosiaan oli outo, vaikakin hivenen siedettävämpi kuin hetki sitten. Mutta hyvin, hyvin minimaalisesti. Ja nyt he olivat menossa keisimään viinaa, kun löytäisivät viinakaupan. Fiksua. Kun vain onnistuisi…
Toisen kiljahdus sai Felicjanin katsomaan osoitettuun suuntaan. Ja saattoi se todellakin olla! Nyt vain toteuttamaan hänen juonensa… Albiino iski jarrun pohjaan.
Poika lähti ajamaan kohti.
“Pitää ettiä jostakin reppu, kai tästä autosta jotakin löytää… Sä pidät huomion muualla ja mä täytän kassin. Pitää pitää kilinä minimissään, joten ehkä mun pitää samantien mennä ulos ja olla yrittämättä ostaa mitään. Tuut sitten perässä”, Felicjan luetteli. Hän ei oikeastaan luottanut toiseen lainkaan, mutta nyt olisi vain pakko mennä näillä mitä oli tarjolla.

Johnnyn suupielille oli kiirinyt yllättäen erittäin tyytyväinen hymy. Joka mitä luultavimmin johtui siitä, että tuolla hivenen kauempana häämötti se kauan odotettu viinakauppa, josta he tietenkin saisivat ihan pian mieleisiään juomia. Niin, mikäli toisen suunnitelma edes onnistuisi ja he saisivat varastettua jotain. Helvetti, kun piti olla näin nuori, että pääsisi viinaakin hankkimaan vähän helpommin. No onneksi tässä ei aivan ensimmäistä kertaa varkaissa oltu, joten eipä Johnnyn ainakaan pitäisi alkaa hermoilla kesken kaiken. Hän osasi äärimmäisen hyvin pitää päänsä kylmänä tietyissä tilanteissa ja näyttää näin uskottavalta. Hänen vain pitäisi unohtaa, että tämä idea oli toisen ja tekisi ihan sitä mitä Felicjan käski häntä tekemään.

Äkkiä Johnny löi otsansa tuulilasiin, kun toinen iski jarrut pohjaan niin äkisti. Ähkäisy karkasi pojan huulten välistä ja albiinoa kohti heitettiin ilkeä mulkaisu. Otsaa pideltiin toisella kädellä, kun suusta karkaili matalia kirosanoja.
"Varo nyt vähän. Haluutko sä muka murskata mun kallon?!" Johnny ärähti ihan huomaamattaan ja tuhahti vieläpä siihen perään. Eikait se nyt toisen vika ollut, ettei poika ollut älynnyt käyttää turvavyötä, jonka ansioista olisi tästäkin säätytty. Tyhmästä päästä kärsi koko ruumis, se alkoi hiljalleen pitää rokkarin elämässä ihan liian hyvin paikkansa.
Felicjan luetteli oitis molempien työtehtävät, jonka seurauksena Johnny - ihme kyllä - nyökkäsi hyväksyvästi. Ei tässä luultavast muutakaan voinut tehdä, joten mentiin sitten näin. Tästä viimeisestä asiasta poika ei kyllä mennyt niinkään takuuseen. Eihän hän yhtään tiennyt, että jos toinen meni edeltä, niin vaikkapa painaisi kaasua ja lähtisi yksikseen ajelemaan kohti San Diegoa. Viinoineen päivineen. Se vituttaisi todella paljon, mutta ei auttanut nyt mitään. Hänen oli pakko yrittää luottaa toiseen, vaikka se tuntuikin äärimmäisen vaikealta.
"Reppu?" Johnny sitten toisti, vilkaisi toista ja kääntyi sitten katsomaan takapenkille. Toki tässä autossa reppuja pitäisi olla - Johnny oli ihan varma siitä. Ja kyllä vain. Takapenkin jalkatilassa makasi ruskea nahkareppu, joka olisi kyllin tilava ainakin neljälle pullolle. Ehkäpä jopa viidellekin. Hymähtäen poika kumartui penkkinsä selkänojan ohitse ja kurotti toisen kätensä kohti reppua. Okei, ehkä hän näytti hyvää persettään vastaan ajaville autoille ja ehkä tuuppasi Felicjania pari kertaa, mutta ei sillä nyt ollut väliä. Olihan heillä nyt kuitenkin reppu.
"Tää vissiin kelpaa." Taaskaan se ei ollut kysymys, vaan toteamus, sillä sen oli nyt vähän pakko kelvata. Toista Johnny ei todellakaan alkaisi takapenkiltä kaivelemaan.

Toinen löi päänsä ilkeännäköisesi tuulilasiin ja rupesi murisemaan Felicjanille siitä, kuinka hän muka yritti murskata toisen kallon ja pitäisi varoa. Albiino tuhahti vilkaisten toista viileästi.
“Pysyisit hereillä, niin ei satu vahinkoja”, poika tokaisi ja ajoi auton viinakaupan pihaan. Parkkipaikka valittiin siten, ettei viinakaupan ikkunoista ollut siihen näköetäisyyttä.
Putiikki oli pieni, kuten kyläkin. Se taas tarkoitti sitä, ettei työssä oletettavasti olisi enempää kuin yksi työntekijä kerrallaan. Maksimissaan kaksi, mutta nyt ei kuitenkaan tuntunut olevan minkäänlaista ruuhkaa. Autoja pihassa ei ollut tämän romun lisäksi kuin yksi, ja sekin oletettavasti kuului henkilökunnan työntekijälle.
Toinen metsästi reppua Felicjanin sammutettua auton. Albiino sai virnuilla toisen roikkumiselle, perse oli mukavasti tarjolla, mutta Fel ei tehnyt yhtikäs mitään. Toinen nousi repun kanssa. Olisi tuo voinut olla suurempikin, mutta eivätköhän he pääsisi ihan hyvään kuntoon silläkin määrällä, minkä Felicjan saisi tuohon tungetuksi…
“Onko kuule valinnanvaraa”, Felicjan vastasi tuhahtaen toisen kelpaamista koskevaan toteamukseen.

Reppu napattiin toiselta, Felicjan avasi oven ja nousi autosta, nojautui sitten vielä oveen ja kurkisti sisään.
“Mä meen joku pari minuuttia edellä ja me ei sit tunneta toisiamme”, poika tokaisi, löi oven kiinni ja lähti kohti sisäänkäyntiä. Hän oli selvittänyt kaiken toiselle aika tarkkaan, aivan kuin ensikertalaiselle. Mutta kun he eivät tunteneet toisiaan oikeastikaan, eikä Felicjanilla täten ollut mitään hajua toisen ammattimaisuudesta tai siitä, oliko tuolla kokemusta oikeastaan ollenkaan…
Oikeastaan olisi ollut hyvä saada reppuun joku pyyhkeentapainen, sillä pullot tottakai kilisisivät toisiaan vasten… No, vitut siitä. Katsottaisiis sitten kuinka tässäkin kävisi..
Felicjan meni sisään ja katosi samantien hyllyjen väliin tutkailemaan tarjontaa.

Johnny tuhahti toiselle ja piteli vielä hetken otsaansa. Ihan kuin tässä ei olisi päänsärkyä jo ihan tarpeeksi, niin tuo äskeinen tapahtuma tästä puuttuikin. Parasta sitten olisi, että tämä koko hemmetin suunnitelma toimisi ja he saisivat edes jonkin verran alkoholipitoisia juomia. Ehkäpä Johnny voisi tyrmätä itsensä ihan kokonaan ja nauttia vielä ne loputkin essot siitä pussista, ja juoda vähän viinaa siihen päälle. Kyllä, se tuntui hyvältä idealta ainakin sen kaksi sekuntia, kunnes rokkari ajatteli asian huonoja puolia. Ehkei päänsä sekaisin laittaminen ja nukahtaminen ollut ollenkaan hyvä idea tässä seurassa. Ties mitä ilkeää Felicjan keksisi hänen päänsä menoksi. Kippaisi vaikka jonnekkin ojaan tai jotain. Ei kuullostanut yhtään mukavalta.
Johnny pyöräytti silmiään toiselle. Kiittämättömyys oli maailman palkka. Kyllä hän olisi voinut tuon itsekkin laittaa etsimään reppua takapenkiltä ja katsella vain itse vierestä. Rokkari vain halusi asioiden etenevän edes jotenkin, joten oli päättänyt kerrankin olla mieliksi. Mutta hän oli kyllä nyt ihan varma, ettei alkaisi tehdä enää yhtään mitään, mitä toinen pyysi tai käski. Tai vihjaili.

Albiino nousi autosta ja antoi vielä viimehetken ohjeet Johnnylle, joka virnisti ärsyttävästi. Ihan kuin Johnny ei olisi omalla järjellään osannut tuotakin päätellä. Olisihan se nyt vähän epäilyttävää, jos he menisivät kauppaan yhdessä ja Johnny kiinnittäisi jollain keinolla myyjän huomion, kun toinen taas katoaisi hyllyjen väliin. Ja hetkeä myöhemmin sieltä oli viety jonkin verran pulloja. Niin, ehkäpä toinen saisi sitten syynsä niskoilleen, sillä Johnnyhan oli vain mennyt myyjän juttusille.
"Joo joo, äiti", Johnny tokaisi tuolle nopeasti ja jäi sitten hetkeksi katselemaan tämän perään. Oli tämäkin sitten kyllä... Ensin riidellään ihan kunnolla ja nyt mennään yhdessä viinavarkaisiin. Ihmeen hyvin toinen näytti kuitenkin luottavan Johnnyyn, kerta jätti hänet yksin autoon ja käski tulemaan sitten perässä. Rokkarihan voisi ihan hyvin olla noudattamatta tuon antamia käskyjä, hypätä rattiin ja kaahata pois. Kyllä hänkin osasi ajaa autoa jonkin verran, vaikka ei todellakaan ole mitään autokouluja käynyt, eikä edes ole aikeissa hankkia korttia. Se vain, että sitten Johnny ei saisi viinaa, joka kyllä tekisi ihan hyvää juuri nyt. Senpä takia hän sitten päätti olla mukana ja käyttäytyä kunnolla.
Ehkä noin neljän tai viiden minuutin päästä Johnny nousi autosta, laittoi oven kiinni ja lähti kävelemään kohti kaupan ovea. Hänellä ei ollut oikeastaan mitään hajua, miten saisi kiinnitettyä sen myyjän huomion. Repisi kaikki vaatteensa pois ja tanssisi tiskillä? Ehkei sittenkään. Se voisi viedä Felicjanin huomion ja silloin he olisivat kusessa. Johnny virnisti hivenen omahyväisesti ja asteli sitten kaupan ovesta sisään ihan muina miehinä. Ei hän edes vilkuillut, että se vaaleaverikkö edes puuhasteli, vaan asteli suoraan tiskille. Sen takana seisoi joku luultavasti pian keski-ikää hipova, vaaleatukkainen nainen, joka lueskeli laiskana jotain viimeisintä juorulehteä. Luojan kiitos, että siellä oli töissä nainen, eikä kukaan keski-ikäinen, juoppo mies. Ja naisia oli Johnnyn mielestä helpompi kusettaa, joten parempi näin. Nyt piti vain keksiä, että miten.

Nainen kohotti katseensa Johnnyyn, joka käveli nyt tiskin luokse. Tuon katse oli hivenen hämmentynyt, joka arvateenkin johtui siitä, ettei täällä kaupassa käynyt juurikaan kuin paikallisia juoppoja.
"Tota, moi. Voitko sä neuvoo, et... Miten täältä pääsee nopeiten San Diegoon?" Johnny kysäisi nopeasti ja väläytti naiselle hurmaavan hymynsä.
"Toki. Onko sulla karttaa?" nainen kysyi ystävällisesti, johon Johnny vai pudisti päätään. "Haen takahuoneesta. Odota sekunti", tuo sanoi ja katosi sitten takahuoneeseen.

Toinen tuhahti hänen peräänsä ja Felicjan näytti matkallaan keskisormea taaksepäin vilkaisemattakaan. Tuo saisi hoitaakin hommansa kunnolla, niin ei tarvitsisi irrottaa päätä. Tai mitään sen julmempaakaan.
Kyllähän albiinon mielessä kävi ajatus siitä, että toinen karkaisi autolla matkoihinsa. Toisaalta hän taas uskalsi hivenen nojata toisen viinahimon puoleen. Katsoisi nyt kuinka tässä kävisi…

Valikoima ei ollut mikään maailmanluokan suurin, todellakaan, mutta jotenkuten kelpuutettava. Vodka meni kevyesti Felicjanille, samoin kirkkaat ja vähän kaikki oikeastaan.
Ovi kävi ja pian Johnnyn ääni kuuluikin puhuvan tiskin takana olevalle naiselle. Sitä mitä tuo sanoi, ei albiino kuunnellut, kaikki jätettiin vain taustameteliksi. Ja kaikeksi onneksi työntekijöitä täällä oli vain yksi ainoa. Ja tuon huomio oli nyt Johnnyssa.

Felicjan avasi repun äänettömästi, sujautti sinne kaksi pulloa vodkaa. Yritti liikkua eteenpäin mahdollisimman hiljaa, jotteivat pullot kamalasti toisiaan vasten kilisseet. Tilaa oli vielä ainakin kahdelle pullolle. Kolmas valittu oli hetken mielijohde, randomilla hyllystä napattu kermalikööri. Prosentteja tuskin paljoakaan, mutta eiköhän tuo mennyt. Sitä paitsi pullo oli pienehkö. Vielä tilaa kahdelle pullolle. Vilkaisu kassan suuntaan näytti Johnnyn ja tyhjän kanssan. Sopi hyvin ja homma toimi nopeasti. Paitsi, jos tummatukka ei ollut keksinyt typerää ideaa usuttaa naikkosta hänen kiusakseen. Siinä tapauksessa Felicjan käräyttäisi kaverin ilomielin.

Hetken mielijohde oli myös napata pullo 80 prosenttista kirkasta, sitä kun olisi oikeastaan järin typerä mennä juomaan lantraamattomana. Viides pullo sai sitten olla… No, Felicjan palasi hetken matkaa taaksepäin, nappasi kolmannenkin vodkan. Jos ei menisi toisella alas, niin ainapahan hänellä olisi enemmän. Oikeastaan albiino ei luottanut moiseen lainkaan.
Varovaiset askelet lähtivät kuljettamaan poikaa lähemmäs ovea, kamalasti ei kilissyt, mutta oli repussa muutenkin ahtaammanlaista. Vetoketju oli kuitenkin saatu kiinni.

Harmailla silmillään poika sai todeta naisen olevan yhä takahuoneessa, ties mitä jumitti. Felicjan köhähti merkiksi toiselle, vilkaisi tuohon ja katosi ulos ovesta. Ei helvetissä voinut olla näin helppoa? Tylsää.
Johnnyn olisi kuitenkin parempi olla tulematta heti perässä, sillä nainenhan tarkastaisi automaattisesti hyllyt, jos tuo selittämättömästi katoaisi. ja sitten he saisivat peräänsä itikoita…

- hoidin sen nyt nopeaan tyyliin >D -

(( Yep. Awws, Felicjan oli ku pikkupoika karkkikaupassa valitsemassa irtokarkkeja lauantaipussiinsa <33 ))

Kun myyjä katosi takahuoneeseen, jäi Johnny nojailemaan rennosti tiskiin ja naputti muutaman kerran sormenpäillään sen pintaa. Tuokin kysymys oli heitetty ihan lonkalta, vaikka saattoihan se ollakin ihan ajankohtainen. Hehän olivat menossa San Diegoon, mutta tuskinpa Johnny naisen antamia ajo-ohjeita enää sen jälkeen muistaisi kun hän oli täältä kaupasta ulos kävellyt. Ehkä ne tulisivat ihan tarpeen, sillä tietenkin olisi kummankin puolesta mukavempi, jos tämä reissu kestäisi hivenen vähemmän aikaa. Tai vaikkapa vain sitten Johnnyn terveyden kannalta. Hänhän joutuisi tätä menoa psykiatriselle osastolle, mikäli joutuisi kuuntelemaan toista yhtään kauemmin. Toivottavasti tuo nyt sai otettua edes jonkin määrän juomia, joissa olisi ihan kiitettävästi promilleja. Johnny ei näet mitään limpparin tapaista litkua suostuisi juomaan, vaan hän halusi päästä humalaan mahdollisimman helposti.

Sillä naisella tuntui kestävän ja kestävän, jonka takia rokkari alkoi jo turhautua. Hän vain ei voinut lähteä ihan äkkiä, sillä se nyt vaikuttaisi aivan tavattoman epäilyttävältä. Ihan varmasti hälyttäisi poliisit heidän (tai tässä tapauksessa hänen) perään - ainakin viimeistään silloin, kun oli tarkistanut hyllyt.
Johnny kuuli yskäisyn takaansa, vilkaisi sinne nopeasti ja tuijotti toista ehkä kaksi sekuntia silmiin, kunnes tuo lähti ulos kaupasti. Okei, tuo oli valmis ja reppukin näytti ihan täyteen ahdetulta. Sitä myyjää vain ei vielä näkynyt, joka sai rokkari puraisemaan huultaan. Mikäli tässä menisi yhtään kauemmin, niin saattaisi Johnny jäädä ilman kyytiäkin. Ihan varmasti tuo lähtisi ihan vain vittuilakseen menemään ihan kaiken kanssa. Sinne menisi sitten kyyti ja viinat, joka tuntui kyllä aika julmalta.

"Anteeksi. Oli kartta niin vaikeassa paikassa. No, sen siitä saa kun ei pidä paikkoja ojennuksessa." Johnny havahtui naisen ääneen ja kohottautui seisomaan hivenen suorempaan. Huulille muodostettiin pakonomaisesti ystävällinen hymy ja poika nyökkäsi.
"Niinhän se on", Johnny tokaisi ja katseli, miten nainen levitti karttaa tiskille. Sitten tuo alkoi selittää karttaan aina välillen viittoillen, miten ja mistä pitäisi kääntyä ja niin edespäin. Oikeastaan, se kaikki meni Johnnylta ohitse. Hän vain tyytyi nyökkäilemään välillä ja pitämään hurmaavaa hymyään suupielillään ihan koko ajan. Sen verran hän kuitenkin kuunteli, että oli San Diegoon vielä ihan kiitettävästi matkaa. No, olipahan heillä juomisia.
"Anteeksi, kuuletko sinä?" Johnny havahtui omista ajatuksistaan ja käänsi ruskeat silmänsä naiseen.
"Niin mitä? Jäin vaan vähän miettimään tota reittiä", Johnny tokaisi nopeasti ja kohotti sitten aavistuksen toista kulmaansa.
"Ei kun sitä minä vain, että oletko ihan vaan läpikulkumatkalla vai asuuko sulla täällä sukulaisia?" nainen toisti kysymyksen ja hymyili Johnnylle lämpimästi. Helvetti nämä ämmät sitten osasivat olla joskus ihan liian uteliaita...
"Ihan vaan läpikulkumatkalla", Johnny sanoi lyhyesti ja poika vaihteli painoaan jalalta toiselle. "Joo, tota... Kiitti ohjeista. Pitääki tästä mennä", poika tokaisi nopeasti ja oli jo kääntymässä lähteäkseen pakoon.
"Odota. Otappa tämä kartta mukaasi, ettet vaan eksy. Onhan se kurjaa, jos tuon näköinen poika ei kotiinsa pääse", nainen sanoi ja iskipä tuo vielä kaiken kukkuraksi rokkarille silmää. Lievästi sanottuna, oksennushan siinä kurkkuun melkein nousi, mutta hän vain tyytyi hymyilemään jokseenkin vaivautuneesti. Kartta otettiin vastaan, kättä heilautettiin pienesti ja Johnny lähti puolijuoksua pois kaupasta. Oli se nyt kumma, että jopa keski-ikäiset ämmätkin hengittivät niskaan...

Johnny huokaisi helpotuksesta, kun hän näki auton vielä parkissa. Ovi avattiin ja sisään huokaisten, laittaen sitten oven kiinni. Nopealla vilkaisulla hän huomasi, että se akka oli kirjoittanut kartan päälle oman puhelinnumeronsa ja nimensä Caroline. Rokkari irvisti pienesti ja syysäsi sitten kartan toisen syliin.
"Ole hyvä. Siinä vähän ekstraa. Nyt sun ois mahtava tilaisuus päästä painamaan keski-ikää tavoittelevaa ämmänraatoa", Johnny tokaisi, mutta ei suinkaan virnistellyt, kuten tässä yhteydessä olisi kuulunut. Oli järkyttävää, että joku vanha kurppa antoi hänelle puhelinnumeronsa! Näyttikö Johnny oikeasti niin vanhalta? Tai sitten akka halusi söpön boytoyn itselleen tai jotain...

- hehe 8DDDD -

Toisella tuntui kestävän aivan tuhottoman kauan! Jäikö se panemaan sitä akkaa, vai miten kummassa kukaan saattoi jumittaa noin kauan? Felicjan oli omasta mielestään istunut kuskinpaikalla saaliineen jo ikuisuuden. Jalat oli nostetturatin viereen ja selkänojaa laskettu taaemmas. Viinakassi taasen oli jalkatilassa. Turhautuneena Felicjan oli jo miltei istuutua kunnolla ja lähteä matkoihinsa. Olisi se tiennyt enemmän viinaa hänelle, mutta oikeastaan yksin ajaminen San Diegoon asti kuulosti vieläkin pahemmalta ajatukselta kuin maailman ärsyttävimmän ihmisen seurassa. Tilanne oli toivoton, mutta ainapahan oli nyt sitä viinaa…
Älyttömän pitkien minuuttien päätteeksi tummatukkainen poika istu pelkääjänpaikalle, Felicjanin pää retkahti laiskasti katsomaan tuota. Silmissä oleva katse oli pistävä.
Johnny iski hänen syliinsä kartan, joka kieltämättä oli aivan hyödyllinen kapistus, sönkötys oli hepreaa, kunnes Felicjan tiedosti nimen ja numeron, jotka karttaan oli kirjoitettu. Poika repesi nauramaan.
“Kyllä mua nyt vituttaa, kun sä menit iskemään sen mun nenän edestä”, Felicjan tokaisi virnuillen. Oli todella kummaa, kuinka mieliala oli kohonnut onnistuneen keikan myötä.

“Ja sua mahtaa vituttaa se, että mä kidnappasin sut matkaani, kun olit juuri saamassa suuren kalan”, Felicjan jatkoi virnuillen. “Ja vieläpä miltei kirjaimellisesti.” Ok, nyt poika rupesi tiedostamaan itsekin, että oli vasta hetkitakaperin ärissyt tälle kaverille kuin pahimmalle viholliselleen.
Kasvot palautuivat normaaliin, neutraaliin ilmeeseen ja istuinasento paranneltiin ajamiseen sopivaksi. Poika ei vielä lähtenyt ajamaan, vana heitti varovasti kassin syliinsä.
“Kolmepulloa vodkaa, kasikymppistä vettä ja..”, Felicjan nosti pienen pullon repusta. “tättärärää, spermalikööriä.” pullo laitettiin takaisin reppuun ja reppu taas asetettiin toisen jalkatilaan.
“Tohon veteen pitää kai hakea latrinki ja sit ne tupakat. Katoin, et tossa lähellä olis autogrilli”, poika puheli tylyllä, normaalisävyllään ja rullasi kuskinpuoleisen ikkunan alas. Avoin ikkuna herätti vähemmän huomiota kuin hajotettu.
Felicjanin tilillä pitäisi olla jokunen kymppi rahaa, jotta tuo saisi tupakkaa ja jotain colaa. Autoon kytkettiin jälleen virta ja moottori heräsi eloon yskähtäen.

Johnnya puistatti ihan kunnolla, vaikka ei hän luultavasti pahoinvoivalta näyttänyt ulkoapäin. Oli kyllä ensimmäinen kerta, kun hänelle tuli joku keski-ikäinen nainen ehdottelemaan yhtään mitään. Tai edes antoi puhelinnumeronsa. Toivottavasti olisi kyllä viimeinen, sillä Johnny ei nyt ollut tunnetusti järin kiinnostunut tuosta hameväestä. Varsinkaan tuollaisista ryppyisistä keski-ikäisistä naisista...
Hetken siinä istuttuaa, myös toinen vaikutti tajuavan, mitä Johnny tällä kaikella meinasi ja ratkesi sitten nauramaan ihan kunnolla. Tietenkin se oli toisesta huvittavaa, sillä rokkari mitä luultavimmin näytti siltä, että olisi nähnyt alastoman isoäitinsä tuolla kaupassa tai jotain. No, eiköhän kuka tahansa täysin homo reagoisi samalla tavalla, mikäli tuollainen tapaus tulisi jotain lähentelemään. Tai, eihän tuo nainen lähennellyt tai mitään, mutta helvetin ahdistavasti tuo kyllä käyttäytyi!
"Pahoittelen. Ilmeisesti mun pitää heti kotiin päästyäni muuttaa itseni sellaiseksi kiintiöhomoksi, jottei keneltäkään jäisi epäselväksi kumpaa sukupuolta mä oikeen kattelen", Johnny tuhahti ja loi toiseen katseen, joka ei ollut vihamielinen, mutta ei se järin ystävällinenkään ollut.

Tuo sanoi jotain rokkarin kidnappaamisesta ja jostain muustakin, joka sai pojan pyörittelemään hivenen päätään.
"Mä tiiän, että oon seonnu, ku sanon, että mielummin mä ehkä sun kidnapattavaksi joutuisin kun tollasseen kurpan toyboyksi tai joksikin helvetin seksiorjaksi..." Johnny sanoi lähinnä mutisten, mutta uskoi toisen kuulevan sen silti. "Ja eiköhän ton apajan parasta ennen päivä ole mennyt umpeen jo aikoja sitten", hän kohautti vielä olkiaan, kunnes käänsi katseensa siihen reppuun, johon toinen oli äsken oli varastanut viinaa. Tai ainakin olisi pitänyt. Ja kilinästä päätellen oli.
Johnny kuunteli tyytyväisesti nyökkäillen Felicjanin kertomusta siitä, mitä tämä oli tapannut mukaan. Ainakin siihen viimeiseen pulloon asti, jonka nähdessään Johnny repesi nauramaan.
"Ja mistähän sä inspiraation tohonki pulloon keksit?" hän naureksi hetken aikaa ja pörrötti sitten hivenen ruskeaa kuontaloaan. Poika itse nyt ei ollut mikään liköörin ylin ystävä, mutta kyllä sekin meni, jos oli muuta ei ollut tarjolla. Kyllä hän oli sitä paitsi pari kertaa vienyt Sindyn ja Jackin kaapista parikin pulloa moista tavaraa, kun ei itsellä ollut muuta. Nämä vanhukset kun eivät tuntuneet juovan mitään muuta kuin likööriä sekä sitten toisinaan viiniä. Minkäs sitten teet, kun nämä piilottivat parhaimmat viininsä jonnekkin, mistä Johnny ei todellakaan älynnyt etsiä. Hah, piilottaa nyt juomia juopolta lapseltaan. Ihan kuin joitain herkkuja lihavalta pennulta. Johnny virnisteli hetken itsekseen, kunnes katsahti toiseen.
"Toki. Ei se tupakka kyl mikään huono idea ole", Johnny kohautti olkiaan ja auton moottori käynnistyi jyrähtäen. Ja luultavasti se oli ihan hyvä, jos he jotain latrinkia siihen kirkkaaseen ostaisivat. Hulluhan se olisi, joka sitä vetelisi ihan raakana. No, kyllähän siitä oli kokemuksia, mutta aamulla olo oli kyllä ihan sen mukainen. "Mut lähetäänhän nyt, ettei se lahna vaan kyylää tuolta ikkunasta ja äkkää, etten mä todellakaan oo yksin", poika huokaisi ja vilkaisi ihan varmuuden vuoksi viinakauppaa kohti. Eipä näkynyt sitä naista ikkunassa, eikä onneksi näkynyt ketään muitakaan.

Toiselle naisen vihjailu taisi todellakin tehdä pahaa, Felicjan vain virnuili vahingoniloisena. Voi kuinka Johnny nyt olikin kaltoin kohdeltu… Kommentti itsensä kiintiöhomoksi muokkaamisesta taas sai Felicjanin irvistämään. Sillä toinen saisi peräänsä liudan faghagejä ja pedofiilejä.
“Se anto vaan numeronsa sulle ja sä nostat tollasen metelin?”, Felicjan virnisti huvittuneena.
Toinen ilmoitti olevansa mieluummin Felicjanin vankina kuin minkään kurpan seksilelu. Albiino nauroi taas. Kummasti se kireä tunnelma katosi…

Toinen kuunteli Felicjanin ei-kovin-pitkää listää viinoista ja liköörin kohdalla repesi nauramaan udellen mistä inspiraatio moiseen.
“Katsos kun tää on homopullo ja se huusi mulle sieltä hyllyltä kovaa, et mun pitää pelastaa se hyväksikäyttäjä-tädiltä”, Felicjan tokaisi virnistäen Johnnylle pirullisesti.
Paremmin hän ei olisi mielijohdettaan kyennyt selittämään. Sillä sitä se vain oli, hetken mielijohde napata mukaan kermalikööripullo. Kyllä se alas menisi, ei siinä mitään. Vaikkei Felicjan niin kovin makeista juomista välittänytkään.
Lantrinki 80 prosenttisen kanssa oli välttämätön, jos aikoi poltella sitä juodessaan. Se tuntuisi sitten saatanallisesti ruokatorvessa, eikä sitä tahdottu kokea.

Toisen kehotukselle nyökättiin ja Felicjan lähti ajamaan miltei nopeusrajoitusten mukaisesti kohti autogrilliä, joka löytyi aivan hetken matkan päästä. Ei jonoa lainkaan, mikä oli ainoastaan positiivinen asia. Felicjan siis ajoi suoraan luukulle ja tervehti elämäänsä kyllästyneen näköistä miestä. Tuo murahti tylysti kysymyksensä siitä, mitä saisi olla. Monotonisesti.
Felicjan pyysi kaksi maksiaskia vihreää chessyä, sekä puolentoista litran coca-colan, sekä puolen litran lähdeveden. Papereita myyjä ei edes udellut, vaan Felicjan iski toisen köteen kortin ja sai pyytämänsä tavarat. Toimitus oli nopea, sillä ukolla tuntui olevan kiire eroon asiakkaistaan. Ja albiino ei pistänyt sitä lainkaan pahakseen.
Fel iski pullon Johnnyn syliin ja askit taasen lokeroon, joka sijaitsi kuskin ja pelkääjän paikkojen välissä. Lähdevesi taas tyhjennettiin suuhun sen verran mitä saatiin ja loput ulos ikkunasta.
“Tohon voit annostella miten parhaaks näet”, poika kehotti. “Ja heitä mulle sieltä repusta yks vodka.”

Niin. Johnny otti melkoisesti itseensä sen, miten se muija oli häntä ahdistellut. Noh, ahdistellut ja ahdistellut. Mutta kuitenkin. Johnny kuitenkin tyytyi mulkaisemaan toista kyllästyneenä, eikä eikä edes viitsinyt vastata toisen huvittuneeseen virnistykseen.
Tunnelma tässä autossa oli kyllä keventynyt melkoisesti ja nyt se oli jopa siedettävä. Felicjan oli melkein siedettävä ja sekös Johnnya hämmensi nyt suuresti. Hän oli jopa ehtinyt luulla, että he matkustaisivat San Diegoon asti pelkästään toisille vittuillen ja naamat norsun vitulla. Mutta ehei. Toinen ilmeisesti oli saanut hivenen paremman mielen siitä, että he olivat saaneet viinaa. Ihan kuin pieni poika, joka suorastaan pomppi ilosta saatuaan pussillisen karkkia. Johnny virnuili hetken itsekseen, kunnes käänsi katseensa toiseen. Vai oli se kermalikööri nyt homopullo. Justiinsa juu.
"Joo. Mä en todellakaan haluu tietää, mitä se ämmä noilla pulloilla on tehnyt..." Johnny naurahti inhoten ja päätti unohtaa koko helvetin välikohtauksen kokonaan. Eipä hän tässä kylänpahasessa tulisi vierailemaan enää ikinä, joten se akka saisi ihan turhaan odotella häneltä soittoa ja ehdottaa sitten tapaamista jossain paikallisessa motellissa. Hommatkoon sen toyboynsa jostain muualta.

Ennen kuin Johnny ehti ajatella, he olivat sen Felicjanin aiemmin mainitseman autogrillin luona ja toinen jo luetteli tilauksensa, joskeenkin yrmeälle miesmyyjälle. Noh, sen siitä sai kun työskenteli täällä keskellä ei-mitään. Kyllä Johnnyakin vituttaisi asua näin pienessä paikassa, jossa tuskin oli yhtään mitään tekemistä. Poika ei voisi kuvitellakaan, että asuisi yhtään missään muualla, kuin San Diegossa tai muussa suuressa kaupungissa.
Auto lähti jälleen käyntiin ja Johnnyn syliin syysättiin coca-cola -pullo, joka oli nyt sitä kuuluisaa lantrinkia sitä kirkasta varten. Rokkari paloi halusta päästä käsiksi noihin juomiin, mutta juuri kun hän oli kaivelemassa kassista jotain pulloa, hänen kännykkänsä alkoi täristä jälleen. No voi helvetin helvetti. Musta kapula kaivettiin esiin farkkujen taskusta ja siinä vilkkui täysin tuntematon numero. Joko jokin helvetin lehtikauppias tai Sindy sekä Sharon yrittivät soittaa hänelle hämäykseksi jostain puhelinkopin numerosta. Tai hyvänä vaihtoehtona tietenkin oli jonkun kaverinsa kännykästä soittava Amery, joka ilmoitti autonsa hävinneen. Poika virnisteli hetken itsekseen ja käänsi sitten katseensa toiseen. Tuo ojensi hänelle tyhjän vesipullon ja pyysi sitten Johnnya antamaan tälle vodkapullon. Reppua kaivettiin hetken ja pullo ojennettiin toiselle. Coca-cola päätyi myös etupenkin jalkatilaan. Pelkääjän puoleinen ikkuna avattiin ja Johnny kaivoi taskustaan tupakkansa, sytyttäen yhden syöpäkäärön nopeasti.

Johnny ei kuulemma halunnut edes tietää mitä se vanhemman puoleinen rouva oli pulloilla tehnyt. Felicjan virnuili itsekseen, ajatus oli kieroutuneella tavalla sangen huvittava.
Grillireissu oli ja meni, Felicjan sai vodkapullonsa ja lähti ajamaan poispäin tästä kyläpahasesta. Toisen kännykkä soi, mutta Johnny ei vastannut. Felicjan veikkasi villisti äitiä tai isää. No, eipä olisi Felicjaninkaan kiinnostanut sellaiseen puheluun vastata. Saati edes, jos Fabian keksisi kaivata pikkuveljeä vanhempien puolesta. Saattoihan hyvin olla, että isoveli oli taas selittänyt albiinon sanattoman katoamisen jollakin rauhoittavalla valheella ja oli tällä hetkellä ainoana huolissaan pojasta. Eipä ollut Fabianilta edes outoa odottaa moista käytöstä, sillä sitä oli tapahtunut ennenkin. Vaikka he olivatkin kusipäitä toisiaan kohtaan, oli se kummallekin yksinoikeus.

Tummatukka pisti tupakaksi, eikä Felicjan voinut olla tekemättä perässä. Hänen ei tarvinnut edes avata ikkunaa. Autoon asennettu tupakansytytin painettiin lämpenemään, sillä sitkän kanssa saisi tovin leikkiä, kun molemmista etuikkunoista virtasi ilma sisään. Hankaluutta lisäsi vieläpä se, että Felicjan oli ratissa ollessaan maksimissaan yksikätinen.
Sytytin napsahti ylös ja poika sai tupakkaansa tulen. Savua vedettiin keuhkoihin ja harmailla silmillä vilkaistiin toiseen. Vodkan hän voisi avata tämän poltettuaan.
Kartta oli tippunut jalkatilaan jo ajat sitten, mutta albiino saattoi sitä ilmankin veikata matkaa olevan vielä hyvin reilusti. Kartta oli muutenkin hyödytön nyt, kun ei vielä edes tiennyt missä oli.

“Nyt tässä autossa on viinaa ja tupakkaa, ei puutu kun musiikki”, Felicjan tuhahti itsekseen karistaen ajatuksissaan lattialle. No, vitut siitä, eipä ollut hänen autonsa. Ja vaikkei ollutkaan, olisi siinä silti saanut olla toimiva radio.

Johnnya alkoi hiljalleen vituttaa moinen, että soiteltiin jokaisen puolen tunnin välein. Tai yritettiin soittaa, sillä ei rokkaria todellakaan kiinnostanut vastata puhelimeen. Ei häntä melkein koskaan kiinnostanut, joten hänelle oli aika helvetin turha yrittää soittaa. Jos asiaa oli, niin siinäpä sitten etsisi hänet käsiinsä ja kertoisi asiansa kasvotusten. Johnny tosin ei joskus edes jaksanut innostua siitäkään, vaan saattoi vetää kamalat raivarit siitä, etteivät ihmiset osanneet jättää häntä rauhaan. Kyllä. Johnny muutti mieltään erittäin tiuhaan, mutta ei se häntä häirinnyt. Lähellään olevia ihmisiä kylläkin, mutta aivan kuin poika olisi moisesta välittänyt.
Rokkari kirosi ihan ääneen, laittoi tupakan hetkeksi huuliensa väliin ja päätti sitten katkaista kännykästä virran. Helpommin noista häiriöntekijöistä pääsi eroon näin, vaikka se saattaisi huolestuttaa porukoita entistä enemmän. Todella turhaa sinänsä, sillä olihan Johnny ennenkin ollut poissa kotoa yön ja tullut vieläpä elävänä takaisin. Ja nyt hän oli ihan kunnossa - mikäli kipeää persettä ei laskettu, mutta eivätpä ne sitä tienneet. Oli Johnny joskus saapunut kotiin paljon huonommassa kunnossa ja jouduttu sitten kyydittämään heti sairaalaan paikattavaksi.

Kännykkä löysi paikkansa pojan farkkujen taskusta ja poika puhalsi savuja ulos autosta. Hän vilkaisi toista sivusilmällään ja huomasi tuon säätävän jotain autossa sijaitsevan tupakansytyttimen kanssa. Ärsyttävää, ettei Johnnylla ollut hajuakaan siitä, kuinka kauan tämä matka vielä kestäisi. Ei sillä, että hänellä olisi ollut kiire kotiin tai mitään, mutta kuitenkin. Toisaalta, olihan tämä seurakin muuttunut vähän enemmän siedettäväksi, joten mitäs siitä sitten. Ei vain oikeen inspaisi istua vielä vaikka kuinka kauaa paikoillaan, sillä se oli pitemmän päälle puuduttavaa. Vaikka, olihan heillä nyt tupakkaa ja viinaa, kuten Felicjan oli äsken sanonut. Tuo valitti jälleen jotain musiikin puutteesta, jossa Johnny oli kyllä salaa samaa mieltä. Musiikki olisi voinut olla ihan kiva juttu.
"Noh, herra on hyvä ja pistää laulaen." Ei. Johnny ei vittuilut. Ei ainakaan ihan tietoisesti tai tarkoituksella. Tuollainen tuli vain häneltä luonnostaan, kuten arvateenkin toiselta myös. Poika virnisteli hetken itsekseen, kunnes veti viimeiset sauhut tupakastaan ja heitti sen ulos auton ikkunasta. Käsi kaivautui reppuun ja Johnny nappasi sieltä sen kirkkaan viinan. Kokis sekä tyhjä vesipullo otettiin myös käteen ja siihen Johnny alkoi tehdä omia sekoituksiaan. No, omia ja omia. Sehän sisälsi vain kirkasta ja coca-colaa, mutta silti. Pullo kuitenkin täyttyi melkein kokonaan ja ihmeellisen hyvin Johnny onnistui siinä, ettei läikytellyt kumpaakaan juomaa ympäri autoa. Ja tuotoksestakin tuli kelvollista, joka sai pojan virnistämään. Tätä hän oli kaivannut.

Mikäs tässä ajaessa. Matkaa oli vielä reilumman verran jäljellä, radio ei toiminut ja tupakkakaan ei ollut ikuista. Joskin, jonkun verran sitäkin löytyi.
No, olihan se arvattavissa, että vielä soisi albiinonkin puhelin. Ja juuri Johnny oli saanut omansa kiinni. Kapula rupesi takomaan taskussa Triviumin To Burn The Eyeta. Puhelin kaivettiin taskusta ja sormiin tuntui myös jauho pienessä pussissa. Konikin oli vielä matkassa? Kasvoille levisi tyytyväinen virne hetkeksi. Olisi uskonut, että moinen olisi vedetty jo viimeyönä.
Näytöllä näkyi äidin numero, tottumuksesta rouva Chalet sai poikansa vastauksen murahduksena. Kyseli kuntoa ja sijaintia, Felicjan tuhahti itsekseen vastaten Kaycelle saksaksi, että oli hengissä ja jätti muuten auki. Puhelu oli albiinon osalta nopea, sillä hän ei jaksanut kauaa puhua, lyhyet ja epäselkeät vastaukset saivat äidin nopeasti kyllästymään ja Felicjan sai ilman suurempia jälkimainintoja lyödä luurin korvaan ja tunkea kapulan takaisin taskuunsa.

Tupakka oli taasen loppu liian nopeaa ja natsa nakattiin mäkeen avoimesta ikkunasta. Ilmavirtaus oli mukavan viileä, kun ei tästä romusta edes ilmastointia löytynyt.
“En mä nyt ihan niin sadistinen ole”, Felicjan tuhahti katsoen toista ja virnisti pienesti. Ei hänellä ollut lauluääntä nimeksikään. Edes tai ainakaan kännissä, missä hän ei vielä ollutkaan. Hän oli pienenä aloittanut sellotunnit, ei mitään laulutunteja. Ja ihan hyvä niin.
Toinen rupesi sekoittelemaan viinaksiaan ja Felicjankin avasi vodkansa ottaen reilumman siivun näin alkuun. Eiköhän pian rupeaisi tuntumaan jossain.
“Mä voin viedä sen spermaliköörin velipojalle tuliasiksi korvesta”, Felicjan virnisti kierosti. Hän se vasta olikin jalo ihminen… eikä yhtään vittumaisella tavalla todellakaan.

(( Sori kesto <: ))

Ei ollut lainkaan yllätys, että pian se toisenkin puhelin alkoi soida ja soittaja oli ihan helposti arvattavissa. Tai, ainakin Johnny uskoi tietävänsä, että luurin toisessa päässä oli tuon albiinon huoltaja tai joku sellainen. Mistäpä rokkari voisi sen tietää, kenen kanssa tuo oikein asui. Eikä se hänelle edes kuulunut.
Tuon äänensävystä poika sai kuitenkin varmistuksen siihen, että kyseessä oli ihan oikeasti joku ei niin kiva ihminen, vaikka Johnny ei tuosta kummallisesta kielestä tajunnutkaan mitään. Mitähän se edes oli? Rokkari ei ihan oikeasti ollut mikään kieliasiantuntija ja saattoi sekoittaa kaksi täysin erilaista kieltä toisiinsa. Ei Johnny tyhmä ollut. Hän vain... Niin.
Ei asia kuitenkaan kiinnostanut häntä niin paljoa, että siitä olisi kannattanut kysyä. Ei Johnny todellakaan ollut utelias persoona ja työntäisi nenänsä ihan jokaiseen asiaan. Ei ainakaan yleensä.

Lopulta Felicjan lopetti puhelunsa, kännykkä laitettiin taskuun ja tuo keskittyi hetken aikaa ajamiseen. Johnnynkin suupielillä käväisi pieni virnistys, kun tämä sanoi, ettei ollut niin sadistinen, että ilahduttaisi Johnnya jollakin laululla. Eli ilmeisesti tuolla ei todellakaan ollut mitään lauluääntä, joka oikeastaan oli pelkkä sivuseikka. Kyllä todella moni ihminen lauloi ihan yhtenään, vaikka ei omistanut minkäänlaista lauluääntä. Harmillista se oli, sillä kanssaolijoiden korvathan siinä särkyivät. Johnnyakaan ei ole moisella lahjalla siunattu, eikä hän muutenkaan laulanut ikinä. Muutamalta tutultaan hän oli kyllä joskus saanut kuulla, että rokkari saattoi laulaa, kun oli riittävässä humalassa. Ja se tuskin oli mitään kaunista kuunneltavaa ja jopa ajatus moisesta hävetti. Saattoivat nämä tuttavat tosin sanoa moisen ihan vittuilakseen, mutta ei Johnny voinut olla mistään varma.

Felicjan tokaisi sitten, että veisi sen kermaliköörin veljelleen tuliaisiksi ja naurahti pienesti.
"Ai, että sä olet sitten antelias", tummatukkainen tokaisi ja otti uuden huikan pullostaan. "Se sitten mitä luultavimmin osaa arvostaa moista anteliaisuutta?" hän kysäisi puolivitsillä ja nojasi sitten kyynerpäällään auton oveen.

“Tietenkin mä olen myös antelias kaikessa täydellisyydessäni”, Felicjan tuhahti kumoten livää viinasta kurkkuunsa. “Jos mä avaan sen valmiiksi, niin Fabian ei edes koske siihen”, Felicjan virnuili. Hän oli niin julma, mutta vitut siitä. Ei se hänen vikansa ollut, että velipoika oli liian enkeli hänen huumorintajulleen.
Maisema oli taas ruvennut vaihtumaan metsikköön, joka jonkin ajan päästä harveni. Nyt he olivat kai jossain pienen kaupungin tienoolla… Olihan tässä jo joku aika ajettukin… Joku vartti kai? Ihan sama, vauhti hiljennettiin taas kahdeksaankymmeneen kilometriin tunnissa, sillä virkavallan käsiin tässä ei todellakaan tahdottu.

Maisemat olivat kuolettavan tylsiä, kaupunki sitä luokkaa, johon Felicjan ei koskaan ikinä edes harkitsisi muuttavansa. Vodkaa kaadettiin kurkkuun ja hidas vauhti ärsytti totaalisesti. Pian rajoitukset vaihtuivat sataseen, mikä sopi aivan helvetin hyvin mielentilaan. Tosi, mieluusti Felicjan olisi ajanut huomattavasti kovempaa.
“Tällä vauhdilla me ei päästä San Diegoon ikinä”, Felicjan ärähti tuskastuneena ja kaivoi huulilleen jälleen tupakkaa. Onni tosiaan, että autossa oli tupakansytytin, niin ei sytkään tarvinnut nyt hermostua. Joskin se saatanan sytytinkin oli Felicjanin mielelle aivan liian hidas lämpenemään.

“Perkele”, poika murisi tuijottaen hetken tyytymättömänä sytytintä, joka viimein ponkaisi ylös ja tupakkaan saatiin tuli. Luojan kiitos.
“Kerro mulle tarina tai jotain, just nyt mä en siedä hiljasuutta”, Felicjan tuhahti. “Puhu jotain, ihan vitun sama mitä.”

Johnny naurahteli toisen tokaisulle siitä, että tämän veli tuskin koskisi pulloon, jos se olisi avattu.
”No tota mä en yhtään epäile”, rokkari virnisti ja otti kulauksen omasta pullostaan. ”Nimittäin tuskin mäkään koskisin mihinkään avattuun pulloon, jota sä tulisit mulle tarjoamaan. Vaikka ihan perso viinalle oonkin”, Johnny sitten kertoi ja kohotti aavistuksen toista kulmaansa. Hän todellakin uskoi, ettei Felicjan ymmärtäisi antamisen ilosta yhtään mitään, joten jos tämä ihan tuosta vain antaisi Johnnylle pullon, niin poika tuskin edes avaisi sitä. Varsinkaan, jos sisältö oli tuon näköistä, kuin tuossa kermalikööripullossa.

Toinen tuhahteli siitä, että matka San Diegoon tulisi kestämään ikuisuuden ja leikki sitten sen jälkeen auton tupakansytyttimellä. Kuinkahan pitkä matka San Diegoon edes oli? Johnnylla ei ollut moisesta minkäänlaista tietoa, sillä ei hän edes muistanut, oliko täälläpäin ikinä käynyt. Luultavasti ei, mutta se nyt oli ihan sama. Oli vain luotettava, että toinen osaisi takaisin San Diegoon…
Johnny oli kaivelemassa juuri omia tupakoitaan farkkujensa taskusta, kunnes kuuli toisen tuhahduksen. Poika käänsi kummastuneen katseensa toiseen ja naurahti. Vasta vähän aikaa sitten tuohan oli käskenyt Johnnya pitämään päänsä kiinni, mutta nyt hänen pitäisi sanoa jotain. Tai pikemminkin kertoa tarina. Oliko älyttömämpää kuultu?

”Pistit kuule aika pahan. Mut venaa, mä mietin hetken”, Johnny tokaisi, työnsi syöpäkäärön suuhunsa ja sytytti sen taskusta löytyneellä sytkärillä. Savua vedettiin keuhkoihin ja se puhallettiin rauhallisesti ulos avoimesta auton ikkunasta.
”Olipa kerran pieni poika, jolla oli ihan kaikkea”, Johnny aloitti mahtavan tarinansa ja virnisteli hivenen itsekseen. ”Tällä oli rahaa, iso kämppä, ehjä perhe ja tosi laaja kaveripiiri. Kaikki tän pojan elämässä oli ihan helvetin täydellistä ja kaikki tykkäs siitä. Sattuipa kuitenkin sellainen hassu juttu, että siihen kaupunkiin, missä tää poika asui, ilmestyi isot tissit, hyvän kropan ja virheettömät kasvot omaava blondinainen ja sai todella usean siinä kaupungissa asuvan miehen kauneudellaan sekaisin. Samoin kävi tämän pienen pojan isälle, joka lumoutui tuon nuoren blondin kauneudesta ja lähti tämän matkaan jonnekin päin maailmaa. Pojan elämä mureni, kun se kaikki hienous vaihtuikin ihan yhtäkkiä kaupungin halvimpaan kerrostaloasuntoon ja kaveritkin kaikkosivat ympäriltä. Joko syynä oli se, että pojalla ei ollut enää rahaa tai sitten se, että hän oli yksinkertaisesti liian kusipää ollakseen kenenkään kaveri.” Johnny jatkoi ja vei tupakan aina välillä huulilleen. Kertomus tuntui syntyvän, kuin itsestään, eikä ongelmia sen keksimisessä juuri ollut.

”Vuodet kuluivat ja elämä oli yhtä paskaa. Koulu meni surkeasti, ihmissuhteet olivat päin helvettiä ja sitä rataa. Sattuipa niin mukavasti, että tää poika ja sen sisko otettiin huostaan, ja ne joutuivat muuttamaan erään kolmihenkisen perheen nurkkiin. Elämä olisi voinut alkaa rullaamaan taas uudestaan, mutta ei tietenkään. Kohtalo oli ilmeisesti määrännyt, että pojan elämä olisi pelkkää paskaa ja hänen pitäisi selviytyä omillaan. Ja niinhän tämä tekikin”, Johnny tarinoi ja otti tässä välissä huikan juomisestaan. ”Täytyypä sanoa, että tällä pojalla oli aika levoton elämä; naimista, viinaa ja huumeita. Ei tää pysynyt kauaakaan paikoillaan. Sattuipa kerran sitten niin, että hän tapasi kerran eräissä bileissä erään toisen pojan. Tää poika sai siltä toiselta vähän essoa ja voit varmaan sen jälkeen kuvitella, mitä sen jälkeen tapahtui. Kyl mä uskon, että sun likainen mielikuvituksesi siihen pystyy”, Johnny jatkoi ja piti sitten tauon. Nyt piti vain miettiä, millaisen lopun hän tuolle tarinalle antaisi. Ja tajusipa hän myös senkin, että tuo tarinan päähenkilö muistutti häntä itseään ja nuo tapahtumat hänen omaa menneisyyttään. Pienoisilla värityksillä, tietenkin. Mutta eipä toinen sitä tiennyt. Eikä Johnnyn mielestä saanutkaan tietää.

Johnny ilmoitti, ettei epäillyt Felicjanin sanoja ja viinalle personakin ihmisenä kieltäytyisi ehdottomasti albiinon tarjoamasta pullosta. Keesipää virnisti pirullisesti vinkaten toiselle silmää ja kääntäen sitten katseensa takaisin tympimään ruvenneeseen tienpintaan.
Tämä matka tuhoaisi hänen hermonsa, aivonsa ja maksansa, keuhkoista puhumattakaan.
Tummatukkaisen naurahtelu Felicjanin sanoihin sai pojan kiristelemään hampaitaan. Perkele. Tupakka paloi nopeasti vedettynä ärsyttävän uhkaavasti kohti loppuaan. Askista napattiin huulille toinen ja tuli nussittiin edellisestä tupakasta. Hetken aikaa saatiin polttaa kahta yhtäaikaisesti, vaikkakin pian natsan joutui nakkaamaan ikkunasta tielle.

Kehotus oli kuulemma ollut paha ja toinen miettisi. Felicjan vain murahti, hän ei ollut kykenevä keskustelemaan tässä mielentilassa. Vodkapullo vietiin huulille ja sitä litkua kumottiin kurkkuun. Mikä vaivasi, kun alkoholikaan ei tuntunut piristävän?
Toinen rupesi tarinoimaan, eikä siihen kauaa mennyt kuin teräväpäinen albiino osasi kategorioida stoorin omaelämänkerraksi. Vai sellaista… Ei, se ei kiinnostanut häntä, mutta itsepähän oli pyytänyt toista puhumaan ja jostain kummansyystä vielä kuunnellutkin. Taustametelikin kuin olisi riittänyt. Joskin, mitä pahaa kuuntelussa muka oli!?
Hetken tarinan päätyttyä Felicjan oli aivan hiljaa vilkaisten toista sitten ilmeettömänä.
“Se typerä kusipää ei tajunnut ajatella, että elämä ei ole mukava”, albiino tokaisi. No, ei ollut.
“Ja heitinkö mä sulle muka oikeasti essoa?”, Felicjan kysyi. Ei, hän ei muistanut oikeastaan paljon mitään koko illasta. Eli oli mahtanut olla kivaa. Ja kuulosti todella oudolta toiminnalta hänelle antaa mitään päihdyttävää yhtään kenellekään.

Maisemat rupesivat taas vaihtumaan metsikköön. Ei saatana voinut olla totta! Koska he pääsisivät sivistyksen pariin?
“Pitääkö mun köyttää sut ja lukita peräloosteriin siks aikaa kun käyn kusella?”, Felicjan kysäisi toiselta pysäytettyään auton tien reunaan. Ei hän luottanut tuohon tuntemattomaan poikaan lainkaan. Ehkä hän voisi ottaa viinat takuiksi? Tai sitten aivan tosissaan sulkea toisen peräloosteriin…